keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Porkkanakakku

Syksyisin luonto muuttuu ruskan väreihin. Ilman kylmetessä kaivamme kaapeista syysvaatteet: villapaitoja, villasukkia, pipoja, huveja. Myös iltojen pimetessä kynttilöiden polttaminen lisääntyy ainakin meidän huushollissa ihan kiitettävästi. Miten syksy sitten vaikuttaa leipomiseen, mausteisuutena, täyteläisyytenä nyt kesän raikkaat maut saavat odottaa vuoroaan.

Omassa lapsuudessani leivoin porkkanakakun aina samalla ohjeella, jonka olimme saaneet naapuriltamme syyskortin mukana. Nyt tämä kortti toivon mukaan on säilössä lapsuudenkodissani samaisessa muovirasiassa, jossa muutkin ohjeet ovat. Täytynee etsiä tämä kortti, joku päivä vielä käsiini. Tämän kortin puuttuessa päätinkin sitten suunnitella itse oman porkkanakakkuni.

Heräteostosten huumassa olin ostanut viimeisimmällä kauppareissulla uuden silikonisen kakkuvuoan, jotta oli nyt päästävä kokeilemaan! (Vuoan tilavuus 8dl eli melko pieni kakkuvuoka)




Kakkupohja
n. 3dl porkkanaraastetta (4 pientä porkkanaa)
inkivääriraastetta n.1tl
1dl fariinisokeria
2 kananmunaa
 0,8 dl kookoshiutaleita
1,8 dl vehnäjauhoja
1tl kanelia
0,75tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,5dl omenasosetta
 0,8 dl öljyä

Kuorrutus
60g margariinia
200g tuorejuustoa
2dl tomusokeria
sitruunanmehua oman maun mukaan

  • Kuori porkkanat ja raasta ne. Raasta myös tarvittava inkivääri.
  • Vaahdota fariinisokeri ja huoneenlämpöiset kananmunat.
  •  Sekoita kuivat aineet. ( Esimerkiksi itse mittaan kaikki kuivat aineet pakasterasiaan ja tämän jälkeen kansi kiinni ja ravista. Jauhoseoksesta tulee näin hyvin tasainen, eikä jauhokokkareitakaan juuri ole. Näin vältän usein jauhojen siivilöimisen.)


  • Lisää öljy varovasti sekoittaen sokerivaahtoon. Lisää seuraavaksi kuivat aineet varovasti sekoittaen. Viimeisenä lisää omenasose, porkkana- ja inkivääriraaste edelleen varovaisesti sekoittaen. Nyt voit kaataa taikinan vuokaan. (Mikäli et käytä silikonista vuokaa, voitele vuoka)


  • Paista 175 asteisessa uunissa n. 40min
  • Anna kakun jäähtyä.  Varsinkin silikonisen kakkuvuoan kohdalla kakku kannattaa kumota vasta jäähtyneenä.
  •  Kakku kannattaa tarjoilla vasta seuraavana päivä, jolloin jätän yleensä myös kuorrutteen teon seuraavaan päivään.
  • Kuorrutus: Vatkaa huoneenlämpöistä margariinia. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri. Lopuksi lisää sitruunan mehu oman maun mukaan. Kuorruta kakku. Tarjoile!





Kakkuun voi tehdä helposti erilaisia variaatioita. Esimerkiksi mikäli et ole kookoksenystävä korvaa kookoshiutaleet manteli- tai saksanpähkinärouheella. Tai mikäli et ole tehnyt talvenvaralle omenasosetta voit korvata sen kaupasta löytyvällä omenasoseella tai miksipä omenaa ei voisi raasta taikinan joukkoon. Mahdollisuuksia on monia! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti